JOSSUN SARJAKUVA-PÄIVÄKIRJA

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Tiedote(luulisin)

No, lukijat, tässäpä vähän taaas uutisia joka mitätöi suurimman  osan aiemmista puheistani. Nimittäin mietin että miksen voisi tehdä sarjakuvaa, vaikka huonoa onkin, kun tämänkin blogin katsojakerrat ovat jo yli seitsemän ja puoli sataa! Enkä siihen yltänyt siksi että olisin tehnyt Naomin hyvin. En YHTÄÄN uskalla edes vitsailla että Naomi olisi ollut alusta lähtien hyvin piirretty. Siitä puuttui monta juttua. Mutta nyt minä yritän tehdä sarjakuvaani, ja vaikkei se ole hyvin varjostettu, väritetty tai muuuta, tein Naominkin kehittyäkseni piirtäjänä ja niiin minä kehityinkin. Onko se ihmekään kun pakersin Naomin parissa yli puoli vuotta! Siitä tuli mielen, että joulukuussa pidän taas jonkun puheen, koska silloin tämä sivusto täyttää 1 vuoden! Eikö olekin uskomatonta? En totta puhuen ole varma kirjoitinko ensimmäisen tekstin ensimmäisenä blogin päivänä, mutta luulen etten malttanut millään odottaa kirjoittamista :D niinpä vietän "suurta päivää" 15.12, jolloin ensimmäinen tekstini julkaistiin. olettehan niihin aikoihin tähyilemässä, mikäli täällä sattuu kumallisuuksia...? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti