JOSSUN SARJAKUVA-PÄIVÄKIRJA

perjantai 23. joulukuuta 2016

Storyboard

Hyvää joulua!
Jälleen yksi vuosi on kulunut, ja jälleen unohdin juhlia blogini synttäreitä. (Se ei ole mikään uutinen.) Täyteen tupsahti neljä vuotta! Sisältöä tulee kenties lievästi harvemmin kuin sivun alkuaikoina(en silloinkaan tosin ollut erityisen aktiivinen) vielä mennään eteenpäin luovuttamatta!
 Työn alla on tällä hetkellä eräs lyhytsarjakuva, joka onkin ollut työn alla sitten viime huhtikuusta. Ei siitä nyt toistaiseksi sen enempää. Lisään sen tänne, jos kenties jossain hamaassa tulevaisuudessa saan sen valmiiksi. Mutta nyt, joulun 2016 kunniaksi annan teille lahjan!
Syyskuussa törmäsin Taylor Swiftin Out Of The Woods - musiikkivideoon ja kuuntelin sitä päivittäin. Samoihin aikoihin jouduin sänkypotilaaksi viikon ajaksi, koska en pystynyt istumaan. (Ei siitäkään sen enempää.) Olin varsin kiinnostunut storyboardeista, ja inspiraatio iski. Nappasin luonnosvihkoni ja pikaisesti käsikirjoitin storyboardin tähän lauluun. Tähän kyseinen projekti sitten pysähtyikin, mikä ei minua juuri yllättänyt.
Tänä maanantaina - 4 päivää sitten - päätin ottaa itseäni kolmen kuukauden jälkeen niskasta kiinni ja aloin lopultakin piirtämään tätä käsistä. Piirsin sitten näitä kuvia kolme päivää,, neljä jos välissä pitämä taukopäiväni lasketaan mukaan. Neljäntenä päivänä kävin jokaisen kuvan vielä läpi koneella, ja muokkasin videoksi.
 Tänä aatonaattona lahjoitan teille tämän valmiin projektin!
Olen oikeastaan varsin ylpeä itsestäni, vaikka kuvat ovatkin välillä vähän epäselviä ja ajoituksessa saattaa olla muutama virhe. Saatoin erään ikuisuusprojekteistani loppuun ja toteutin yhden unelmani - nimittäin animoinnin. :'3 Vaikka kyseinen animaatio keskellä tätä storyboardia kestääkin vain jokusen sekunnin. (Huomaatte kyllä, mistä kohdasta on kyse.) Laatu saattaa heittää(en tiedä kuinka Blogger käsittelee videoita), joten anteeksi siitä!
Katsokaa ja antakaa kommenttia! (Kuten aina, siihen ei tarvita Google-tiliä.)

- 143 erilaista kuvaa
- 178 kuvaa kaiken kaikkiaan
- kuvista 140 käsin piirretty ja koneella jäkikäsitelty



Mikäli video ei toimi, kokeile tätä osoitetta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti